keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Eineksistä: tuunattu tonnikalaperunasoselaatikko

Ostin lähikaupan alennuksesta tonnikalaperunasoselaatikon. Olisihan sitä voinut ihan sellaisenaankin maistaa, mutta päädyin tuunaamaan melko rankalla kädellä. Ja hyvää tuli.

Tuunattu tonnikalaperunasoselaatikko:
tonnikalaperunasoselaatikko
purkillinen tonnikalapaloja vedessä
purkillinen tomaattimurskaa
valkosipulia myllystä
mustapippuria myllystä
suolatonta yrttisekoitusta
tuoretta basilikaa ja parmesan-juustoa paistoksen päälle

Sekoitin kaiken ja pistin uuniin. Basilikan ja parmesanin laitoin toki vasta tarjoiluvaiheessa paistoksen päälle. Syntynyttä luomusta ei voinut enää juuri einesruuaksi tunnistaa. Nami.